Karibialainen jerk-kirjolohisalaatti

30 minuuttia

4 hengelle

Karibialaisittain maustettu kirjolohisalaatti on täyttävä, mutta silti kevyt vaihtoehto. Mausteinen kirjolohi tasoittuu pehmeän kookosriisin kanssa ja raikkautta annokseen tuovat mango sekä yrtit.

Ainesosat

KOOKOSRIISI

2 dl jasmiiniriisiä

2 dl vettä

1 dl kookosmaitoa

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

JERK-LOHI

600 g Benella Kirjolohta

3 tl suolaa

3 tl jauhettua mustapippuria

3 tl juustokuminaa

1 tl kuivattua tinjamia

0.5 tl cayenne-pippuria

0.25 tl kanelijauhetta

1 mango

2 kevätsipulin vartta

0.5 nippu koriantteria

50 g rucolaa

JOGURTTIKASTIKE

2 dl turkkilaista jogurttia

2 rkl hunajaa

0.5 sitruunan mehu ja kuori

suolaa

JOGURTTIKASTIKE

1 dl jogurttia

1 rkl hunajaa

0.5 limen mehu ja kuori

suolaa

VALMISTUSOHJE
  1. Huuhtele riisi ja yhdistä kaikki kookosriisin ainekset pienessä kattilassa.

  2. Keitä pakkauksessa annetun ajan mukaan. Pöyhi riisi niin etteivät jyvät tartu toisiinsa ja anna jäähtyä.

  3. Sekoita kirjolohen mausteet ja hiero nahattomaksi sekä ruodottomaksi puhdistetun kirjolohen pintaan sen molemmille puolille.

  4. Paista kirjolohi pannulla kypsäksi noin viisi minuuttia per puoli.

  5. Kuutioi mango, viipaloi kevätsipuli ja pilko korianteri.

  6. Sekoita jogurttikastikkeen ainekset.

  7. Kokoa lautaselle riisiä, mangoa, kevätsipulia, korianteria ja rucolaa. Lohko päälle jerk-lohen paloja. Koristele kirjolohisalaatti jogurttikastikkeella ja korianterilla.