Hyppää sisältöön

Soija-inkivääri Benella Siika 

40 minuuttia
4 hengelle
Ainesosat
1 kg Kokonainen siika
Oliiviöljyä
Pala inkivääriä (3 x 3 cm)
1 Punainen sipuli
2 dl Soijakastiketta
1 Sitruunan mehu
1 rkl fariinisokeria
2 kevätsipulia
mustapippuria myllystä
suolaa
Valmistusohje
  1. Mausta suomustettu siika, myös vastapuolelta suolalla ja pippurilla.

  2. Sivele siian pinnat kevyesti oliiviöljyllä.

  3. Laita soijakastike kasariin, sekaan sokeri, pieneksi viipaloitu inkivääri ja chili, sitruunamehu ja anna kuumentua kiehuvaksi.

  4. Nosta kokonainen siika uunivuokaan ja paista 225 asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia.

  5. Lisää vuokaan suikaloitu kevätsipuli, kaada kuuma soijakastike uunivuokaan ja sivele kala kastikkeessa.

  6. Annostele siika kastikkeen kanssa lautasille ja tarjoile kasviksien, basmatiriisin tai pitkäjyväisen riisin kanssa.

Haku