
Karibialainen jerk-kirjolohisalaatti
Karibialaisittain maustettu kirjolohisalaatti on täyttävä, mutta silti kevyt vaihtoehto. Mausteinen kirjolohi tasoittuu pehmeän kookosriisin kanssa ja raikkautta annokseen tuovat mango sekä yrtit.
2 dl | jasmiiniriisiä |
2 dl | vettä |
1 dl | kookosmaitoa |
1 rkl | sokeria |
1 tl | suolaa |
600 g | Benella Kirjolohta |
3 tl | suolaa |
3 tl | jauhettua mustapippuria |
3 tl | juustokuminaa |
1 tl | kuivattua tinjamia |
0.5 tl | cayenne-pippuria |
0.25 tl | kanelijauhetta |
1 | mango |
2 | kevätsipulin vartta |
0.5 | nippu koriantteria |
50 g | rucolaa |
2 dl | turkkilaista jogurttia |
2 rkl | hunajaa |
0.5 | sitruunan mehu ja kuori |
suolaa |
1 dl | jogurttia |
1 rkl | hunajaa |
0.5 | limen mehu ja kuori |
suolaa |
-
Huuhtele riisi ja yhdistä kaikki kookosriisin ainekset pienessä kattilassa.
-
Keitä pakkauksessa annetun ajan mukaan. Pöyhi riisi niin etteivät jyvät tartu toisiinsa ja anna jäähtyä.
-
Sekoita kirjolohen mausteet ja hiero nahattomaksi sekä ruodottomaksi puhdistetun kirjolohen pintaan sen molemmille puolille.
-
Paista kirjolohi pannulla kypsäksi noin viisi minuuttia per puoli.
-
Kuutioi mango, viipaloi kevätsipuli ja pilko korianteri.
-
Sekoita jogurttikastikkeen ainekset.
-
Kokoa lautaselle riisiä, mangoa, kevätsipulia, korianteria ja rucolaa. Lohko päälle jerk-lohen paloja. Koristele kirjolohisalaatti jogurttikastikkeella ja korianterilla.