Jälleenmyyjät

Benella on kotimaista, pyrstöstä päähän kestävästi tuotettua laatukalaa.

Korkealaatuista ja raikasta Benella-kalaa

Benella-kala tulee suomalaisten, kestävään kalankasvatukseen sitoutuneiden sopimuskasvattajien yhteisöstä. Benella-kalat kasvatetaan laadukkaalla kalanruoalla, joka sisältää Suomesta ja Itämeren alueelta hankittuja raaka-aineita. 

Loppukasvatuksessa ravintoon lisätään kotimaista huippurehua, joka nostaa kalan EPA- ja DHA-rasvahapot sydämen hyvinvoinnin kannalta juuri oikealle tasolle. Tämä tekee kalasta Benella-kalan.

Benella-kalan yrityksellesi toimittaa kalaruokatalo Kalavapriikki, joka on omistautunut kestävän suomalaisen kalaruokakulttuurin edistämiselle. Kala käsitellään ja pakataan keittiöihin sopivaksi huippumodernissa ja ekotehokkaassa tehtaassa Kuopiossa. Kalavapriikin tuotteet ovat kuluttajille tuttuja markettien kalaosastojen värikkäästä Kalaonni-brändistä.

Kokonainen siika ja lisukkeita pöydällä.

Benella jälleenmyyjät

Benella Kirjolohi ja Benella Siika myydään pääsääntöisesti tuoreena ruodottomana fileenä ja kokonaisena kalana kauppojen palvelutiskeiltä. Benellaa löytyy Keskon vähittäiskaupoista sekä S-ryhmän Osuuskauppojen kalatiskeiltä. Kalaonni-tuotemerkin alla myydään kuluttajapakattuja Benella Kirjolohesta valmistettuja tuoretuotteita ja jalosteita.

Benellan saatavuus ja valikoima vaihtelee kalatiskeissä viikottain. Jos tuotetta ei ole saatavilla voit pyytää oman lähikauppasi kalamestaria ottamaan sen valikoimiin.

Kirjolohi pöydällä.

Ota yhteyttä

Kalavapriikki toimitusjohtaja Jari Korhonen

Jari Korhonen

Toimitusjohtaja, osakas I CEO, shareholder

+358 50 543 8163 jari.korhonen@kalavapriikki.fi
Kalavapriikki Osto ja myyntipäällikkö Jukka Laitinen

Jukka Laitinen

Osto- ja myyntipäällikkö, osakas | Purchasing and Sales Manager, shareholder

+358 40 567 8378 jukka.laitinen@kalavapriikki.fi