Hyppää sisältöön
Benella sitruuna siikapasta

Sitruuna-siikapasta 

Sitruunalla maustettu kermainen siikapasta on nopea ja täyteläinen illallinen kahdelle. Oliivien ja parmesaanin perinteiset välimerelliset maut täydentävät vaaleaa kalaa.

30 minuuttia
2 hengelle
Ainesosat
2 annosta tagliatelle-pastaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä
2 dl ruokakermaa
1 dl kalalientä
1 rkl sitruunamehua
1 dl kalamata-oliiveja
4-5 oksaa lehtipersiljaa
1 dl raastettua parmesaania
suolaa
mustapippuria
1 puolitettu iso Benella Siikafilee
voita
öljyä
Koristeluun
lehtipersiljaa
2 rkl parmesaanilastuja koristeluun
Valmistusohje
  1. Keitä pasta ohjeen mukaan.

  2. Hienonna sipuli sekä valkosipuli ja kuullota öljyssä.

  3. Lisää ruokakerma, kalaliemi, sitruunamehu sekä oliivit ja keitä kasaan 5-10 minuuttia.

  4. Lisää silputtu lehtipersilja ja parmesaaniraaste, mausta suolalla ja mustapippurilla ja vähennä lämpö minimiin.

  5. Paista siikafileen puolikkaat paistinpannulla voi-öljy-seoksessa ensin nahkapuolelta kullanruskeiksi noin 2-3 minuuttia ja sitten nopeasti kypsäksi toiselta puolelta.

  6. Nosta pasta kastikkeeseen ja sekoita.

  7. Nosta siikafilee pasta-annoksen päälle ja koristele siikapasta lehtipersiljalla ja parmesaanilastuilla.

Haku